Sama paikka kuin viimekin kerralla, tosin nyt näppäimistö osaa näemmä ääkköstääkin. Välissä on kuitenkin tullut reissattua sellaiset palttiarallaa tuhat kilometriä, ja kai niistä jotakin pitää rapotoidakin.
Sunnuntaina kävin ensiksi nappaamassa itselleni palmunoksan paikallisessa anglikaanikirkossa järjestytystä palmusunnuntain messusta. Ilmeisesti kyseisten kasvien kanssa heiluminen nimenomaisena juhlapyhänä on täällä suosittu kansanhuvi, sillä Pueblassa, jonne saavuin iltapäivästä, niitä kaupiteltiin kaduilla ja kirkkojen pihoilla toinen toistaan tyylikkäämpiin solmuihin sommiteltuina.
Puebla on sadankunnan kilometrin päässä pääkaupungista sijaitseva parin miljoonan asukkaan kaupunki, joka tunnetaan etupäässä siirtomaa-aikaisesta keskustastaan sekä muutamasta tusinasta (vähintään) barokkikirkostaan. Itse pidin enemmän ensinmainitusta, joka varsinkin ilta-aikaan oli kerrassaan kaunista nähtävää. Olivathan ne kirkotkin komeita ilmestyksiä, mutta barokki nyt ei suosikkityyleihini kuulu, ja kullalla prameilu meni yli minun makuni, vaikka yleensä koristeellisista rakennuksista ja kirkoista tykkäänkin. Varsinkin Marialle omistetussa Capilla de Rosariossa eli Ruusukkokappelissa vieraillessa tuli mieleen, että onhan tämä ihan uskomattoman hieno ilmestys, mutta kai tähän upotetuille rahoille ihan oikeasti olisi ollut parempaakin käyttöä.
Muuten Pueblassa vietetyt puolitoista päivää sujuivat mukavasti (museot olivat yhtä lukuunottamatta harmillisasti kiinni sunnuntai-illan ja maanantain), mutta mitään eritysesti maininnan arvoista ei tapahtunut kuin maanantai-iltana. Olin ollut kuuntelemassa musiikkia paikallisessa ravitsemusliikkeessä ja jäänyt vähäksi aikaa suustani kiinni parin liettualaisen turistin kanssa (jotka hämmästelivät, että Meksikossa heidän kotimaansa on paremmin tunnettu kuin Euroopassa) ennen kuin lähdin etsimään bussia hotellille (sijaitsi bussiaseman vieressä joka taas sijaitsi muutaman kilometrin päässä historiallisesta keskustasta). Löysin tieni puiston vieressä olleelle pysäkille ja jäin odottamaan bussia. Pysäkin ja puiston välistä kulki ajorata, ja puiston reunalla seisoskeli muutamia ihmisiä, heidän joukossaan nuorehko nainen, joka näytti - no, ketään ei saisi tuomita pukeutumisen perusteella, mutta jos kello yhdentoista maissa illalla puistossa seisoskelee yksinään, odottavan näköisenä, korkeakorkoisiin kenkiin, tiukkoihin farkkuihin ja todella paljastavaan toppiin (sellaiseen, joka jätti paljaaksi puolet ylävartalosta ja koko selän) pukeutunut vetävän näköinen nainen, niin minulla on kyllä vahva epäilys siitä, miten kyseinen leidi leipänsä tienaa, varsinkin kun parin minuutin jälkeen ohiajavasta autosta jää pois vieläkin paljastavammin pukeutunut nainen, joka jäi myös seisomaan odottavan näköisenä. Korrrostan nyt kuitenkin, että kysessä oli pelkkä epäily.
Yhtä kaikki, siihen bussipysäkin ja puiston välissä olleelle ajoradalle oli pysäköity muutamia autoja. Yhdestä näistä oli ilmeisesti käyty jonkinlaista keskustelua ensinmainitun leidin kanssa. Näin ainakin olettaisin, vaikka en juuri kiinnittänyt huomiota tapahtumiin ennen kuin selän takaa kuului, kuinka auton ovet kävivät. Käännyin katsomaan, ja näin kolmen määrätietoisen oloisen nuoren juipin suuntaavan poispäin autosta ja minusta ja kohti naista. Kuulin *naks* *naks* *naks* ja huomasin jokaisen tyypeistä pitävän käsissään pistooleja (jotka siis oli juuri viritetty).
Tässä vaiheessa minä ja muut pysäkillä seisoneet huomasimme jostakin syystä kadun hyvin kiinnostavaksi paikaksi ja otimme pari askelta poispäin tapahtumista olleen ajoradan puolelle vilkuillen samalla, missä ihmeessä se bussi oikein viipyy. Tämä oli kuitenkin tapahtumien kliimaksi, sillä vajaan minuutin intensiivisen keskustelun (jonka sisällön selvittämisestä olisin ollut hyvin kiinnostunut, mutta katsoin kuitenkin parhaaksi tarkkailla tapahtumia vähän etäisyyttä ottaen) gangsterit jättivät naisen rauhaan ja lähtivät tiehensä. Sitten bussi jo tulikin, minulle kerrottiin ystävällisesti, että minun bussini kulkee puiston toista puolta, jonne siirryin odottelemaan, kunnes parinkymmenen minuutin ja muutaman pysähtymättömän linja-auton jälkeen kyllästyin ja otin taksin, jonka kuljettaja ei viitsinyt ryöstää minua sen enempää kuin veloittamalla 50 pesoa, joka todennäköisesti oli muutamaan kertaan virallinen taksa (niin ainakin luulisin, siksi helposti kuski suostui pudottamaan hinnan 45:een). Kai tuon olisi voinut tehdä puolta tuntia aiemminkin, mutta onpahan nyt yksi tarina enemmän jälkipolville kerrottavana. Ironista sinällään, että olen viettänyt kolme kuukautta Meksikon vaarallisimmaksi väitetyssä kaupungissa näkemättä aseita kuin poliisien ja solttujen käsissä, mutta heti kun suuntaan muualle, niin johan elämään tulee jännitystä.
Yhtä kaikki, seuraavana aamuna matkustin nelisensataa kilometriä itään ja pari kilometriä itään, Meksikonlahden rannikolle Veracruzin kaupunkiin. Ekana päivänä oli varsin pilvisää, eikä kaupunki näyttäytynyt parhaassa valossaan, mutta seuraavan päivän helteessä se oli jo huomattavasti miellyttävämpi tapaus, olkoonkin että paahteeseen varautumattomana poltin niin niskani kuin ranteenikin. Jälkimmäisenä päivänä (siis keskiviikkona, eli eilen) manailin pariin otteeseen mukani roikkunutta kameraa, ilman sitä (tai turhan pitkää välimatkaa hotelliin) olisin varmaan käynyt tutkimassa, millaiselta Atlantin vesi vaikuttaa. Nyt tyydyin vain uittamaan jalkojani uintireissun sijasta.
Veracruz on Meksikon seuduista ehkä kaikkein lähimpänä Karibiaa. Tämä näkyy niin väestössä (moni asukas menisi ennemmin kuubalaisesta tai brassista kuin meksikaanista) kuin musikissakin. Ruoka puolestaan on lähempänä espanjalaista kuin muualla Meksikossa, esimerkiksi oliiveja käytetään runsahasti. Nähtävyyksiä en kovin paljoa löytänyt, varsinkin kun sisukkaista pyrkimyksistäni huolimatta en onnistunut löytämään reittiä kaupungin edustaa vartioivaan vanhaan linnakkeeseen. Myöskään arkkitehtuuriltaan Veracruz ei ole erityisen vaikuttava, jollei lukuun oteta kaupungin keskusaukiota, jota reunustavissa lukuisissa kahvila-ravintoloissa olisi istunut mielellään pidemmältikin päivää paistatellen ja musiikkia kuunnellen. Jatkuva kaupustelijoiden virta tosin häiritsi ja tuotti huonoa omaatuntoa (mikä siinä on, että on helpompi antaa rahaa kerjäläisille kuin kaupustelijoille?)
Jätin Veracruzin kiirastorstaiaamuna, eli päivää ennen kaupungin synttäreitä, jotka ovat pitkäperjantaina, kuten nimestäkin voi päätellä. (Vera Cruz – Tosi Risti, nykyinen kirjoitusasu on peräisin vajaan sadan vuoden takaa kun Meksikon vallankumouksen antiklerikaalit voimat päättivät vähän sekularisoida nimistöä.) Paluumatka sujui leppoisasti todennäköisesti laadukkaimassa bussissa, jossa olen ikinä matkustanut. (Bussiliikenteelle on pakko antaa runsaasti tunnutsusta – siistiä, luotettavaa ja hinnat noin puolet suomalaisista opiskelijalipuista.) Pääkaupunkiin saavuin iltapäivästä, ja kerkesin kierrellä pari tuntia keskustan katuja ennen kuin palasin hostelliin päivälliselle. Täällä (käsittääkseni) argentiinalainen tyttö sanoi minulle, että minulla on meksikolainen aksentti. Kaikki mehikaanot taas ovat väittäneet aksenttiani espanjalaiseksi. Kehen tässä enää luottaa?
Yhtä kaikki, raportti loppuu tähän koska muuta raportoitavaa ei tällä haavaa (eikä leppääkään) ole. Luullakseni palailen sorvin ääreen vasta Juáreziin palattuani, joten toivotettakoon tässä yhteydessä tasapuolisesti kaikille lukijoille hyvää pääsiästä.
