Tre x 100

Loma alkoi, joten kirjoittelen tata Ciudad de Mexicon (jokainen, joka puhuu kuulteni suomeksi Mexico Citysta joutuu edesvastuuseen) keskustassa sijaitsevan hostellin kattotasanteelta. Tietokoneen nappaimistossa on jokin hyvin sumea logiikka erikoismerkkien suhteen, joten saatte olla vailla sen paremmin aakkosia pisteet paalla kuin aksenttejakaan.

Ei liene yllatys, etta ensimmainen adjektiivi, jolla kaupunkia kuvailisin, on “iso”. (Tai oikeastaan yllatys on, ettei mieleen tullut ensiksi “valtavaa”.) Tarkkaa asukaslukua tietaa tuskin kukaan, mutta jossakin kahdenkymmenen miljoonan paremmalla puolella se liikkuu. Siis sata kertaa Tampereen tai kaksi ja puolituhatta kertaa Nurmeksen vakiluku. Mittakaavaa ei vain voi tajuta. Kaksisataatuhatta tamperelaista muodostaisi vajaan prosentin asukkaista, ja pinta-alaltaan tama on tuskin Tamperetta (Teiskoineen) isompi. Siis niinkuin mita? Pietari oli jo minulle melkoinen kokemus, jonka rinnalla Helsinki tuntui leppoisalta pikkukaupungilta, jossa kaikki tuntevat kaiken. Ja nyt ilmeisesti Pietarin pitaisi tuntua taman rinnalla samalta. Hullua.

Kaupunkina tama kylla vaikuttaa ihan mukavalta (vakea on kuin kommandopipoa pankkiryostajilla, mutta sehan nyt oli odotettavissakin) niiden muutaman tunnin perusteella, jotka sita ehdin kierrella. Erikoismainita on annettava takseina toimiville kuplavolkkareille, voiko sympaattisampaa nakya olla? (Retorinen kysymys, vastaus on tietysti ei.) Nahtavyyksia tai turistikohteita ei tullut koluttua, osin siksi, etta aluksi vain ympariinsa kaveltyani (ja koko kevaan tulisimman ruoan syotyani, oikeasti tuli ensimmaista kertaa tunne etta polte ei ikina lakkaa) paatin yrittaa etsia kasiini Cruz Azulin stadionin, jossa oli kotijoukkueen ja Pumasin valinen paikalliskamppailu ihan vain nahdakseni, olisiko lippuja jaljella. Koska lahdin etsintareissulle ilman sen kummempaa kasitysta stadikan eksaktista sijainnista ei kysymykseen saatu vastausta vaan paadyin huvin vuoksi harrastamaan metrosurffausta (varmuuden vuoksi todettakoon Bottominsa nahneille, etta kyseessa on eri asia kuin bussisurffaus), varsin edullinen harrastus, kun ottaa huomioon etta yksi lippu maksaa kaksi pesoa (pikkaisen paalle kymmenen senttia) ja silla saa vaihtaa maanalaista niin monta kertaa kuin sielu sietaa. Lopulta loysin tieni korttelistoon, jossa oli kolme antikvariaattia lahetysten (lopultakin kapunki, jossa kirjakaupoista ei ole puutetta) ja kaytin vajaat pari tuntia ja about 450 pesoa (25 ee) kuuteen kirjaan. Olen vallan tyytyvainen, vaikken ehtinytkaan hostelliin paivalliselle, mutta olin kylla syonyt katujen varsilla (miksi muuten varsilla, eihan niilla ole mitaan yhteista esim. luudanvarsien kanssa?) ettei nalkakaan olisi ollut.

Vaikken paivallista saanutkaan (tai ehka juuri siksi), taytyy antaa tunnustusta matkaoppaassa mainostetun hostellin hinta-laatu -suhteelle. Tama on niin keskustassa kuin vain voi olla (vaikka toki onkin muutaman kilometrin paassa aika monesta keskustan asiasta, mutta se vain kertoo mittakaavsta), mutta huoneen (vaatimattoman, mutta silti asiallisen), paivallisen ja aamiaisen saa 500 pesolla, ja paalle saa viela kayttaa nettia kattotasanteen huikeassa penthousessa, jossa aamiainenkin tarjoillaan. Lahden huomenissa (tai teille toki tanaan) kaymaan ensin Pueblassa ja sitten Veracruzissa, mutta kun tanne palaan kiirastorstaina aion ilman muuta asettua taas tanne. Tosin silloin voisi urheiluhengen ja budjettikurin nimissa menna useamman hengen saliin, jonka saa kolmanneshintaan. Nyt en viitsinyt sita tehda, kun piti herata ennen viitta lennolle ja yolla ei meinannut saada nukuttua kun ilma Juarezissa oli takalaisen vastakohta eli valtava tuuli joka paukutteli kattopelteja niin etta melu hairitsi jatkuvasti. (Terveisia Tuulenpesaan, teidan puhurinne mitaan ole.) Ajattelin siis nohevasti varmistaa younieni laadun ja maaran, mutta taalla sita vain keikutaan puolilta oin kirjoittelemassa ja taalla viela siirrytaan kesaaikaan (pitaisiko tuossa nyt olla valiviiva kun siina nayttaa olevan kaksi aata perakkain?) tana yona. Ei hyva, ei hyva…

Kategoria(t): 05.04.2009 klo 12:00 am  Kommentit (3)  

Artikkelin paluuviitteen URI-osoite on: http://vieraallamaalla.wordpress.com/2009/04/05/tre-x-100/trackback/

RSS-syöte tämän artikkelin kommenteille.

3 kommenttiaJätä kommentti

  1. Kauanko sitä lomaa kestää?

    Täällä lumi sulaa, kun sateet tulivat. Lapissa toivon mukaan lunta vielä riittää, kun keskiviikkona sinne suuntaamme.

  2. Niin lausutaanko se sitten tsiudad vai kiudad että tietää varoa..?
    Hyvää erilaista pääsiäistä siellä ja ehkä vähemmän hiljaista sitä pohjustavaa hiljaista viikkoa.

  3. Ääntämysohje: Ei tsiudad eikä kiudad, vaan thiudad, siis samalla tavalla kuin englannin th-äänne.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.