Olen alkanut vähin erin siirtää unirytmiäni Suomen aikaan, tunti kerrallaan. Ainakin tähän mennessä on sujunut varsin oivasti, sillä heräsin tänä aamuna jo puoli seitsemältä, vaikka tavoite oli vain seiskassa. (Torstaina on joka tapauksessa herättävä kolmelta, kun lento lähtee varttia vaille kahdeksan ja välissä on raja ylitettävänä.)
Muuta uutisoitavaa: Indios hävisi torstaina kotona Pachucalle 0-2 ja perjantaina Juárezin taivas itki kariutuneita mestaruushaaveita. Täällä siis satoi ihan tosissaan (joka vissiin on tapana kun vettä tulee). Sinällään määrä ei ollut ihmeellinen Suomen kesään verrattuna, mutta kun viemäriverkosto ei täällä sattuneesta syystä ole niitä kehittyneimpiä, niin tuloksena oli kunnon vedenpaisumus. Yhtä isompaa katua ylitettäessä piti kengät ottaa pois jalasta kun vettä oli nilkkoihin asti.
Jätin katsomatta välierän toisen puoliskon ja viimeistelin sen sijaan vikan esseeni. (Pari pienempää tehtävää jäi yhdeltä kurssilta tekemättä, mutta onneksi läpi pääsee ilmankin.) Valinta ei välttämättä ollut onnistunut, sillä Tribu nousi Pachucan avausmaalista huolimatta 3-1 johtoon ja olisi tarvinnut enää yhden maalin, tasatuloksella kun Tuzos olisi mennyt finaaliin paremman runkosarjasijoituksen takia. Draamaa siis riitti, vaikka yliajalla Pachuca vielä yhden maalin tekikin. No, välieräpaikka ei ole huonosti nousijalta. Toisessa välieräparissa Puebla piti Pumasia vielä tiukemmalla, kissapedot nousivat vasta pari minuuttia ennen loppua yhteistuloksessa tasoihin ja finaaliin, vaikka olivat voittaneet vieraissa. Senkin matsin jätin selvänä katsomatta. (Selvyys siis viittasi lopputulokseen, ei ajatukseen siitä että ottelu olisi pitänyt katsoa humalassa.)
Yhtä kaikki, perjantaina ollaan siis Suomessa. Koetan kyllä jatkaa blogausta vielä kotimaassakin, ainakin kuvien esittelyn verran ja ehkä ne matkaraportit ynnä pari muuta suunniteltua tekstiäkin voisi julkaista. Ja jatkaa lukupäiväkirjaa, en minä sitä ole unohtanut vaikken ole matka- ja muissa kiireissä päivitellytkään. Ans kattoo.
Turvallista kotimatkaa! Me ollaan Antin kanssa lähdössä Ouluun Antin 50-vuotisvalmistujaisjuhlaan. Martti Ahtisaarenkin pitäisi olla paikalla. Kerronko terveisiä?
Turvallista tuloa! Tervetuloa Pikkolopolulle! Kylli
Moro
Tervetuloa Suomeen. On ollut tosi kiva lukea tekstejäsi. Hyvä, että jatkat kirjoittamista vielä kotiuduttuasi.
Tervetuloa Turkuun heinäkuun alussa. Serkustreffit ovat 4.7. ja Ronjan rippijuhlat 5.7.
Reima
P.S.
Bundesliigan lopputilanne:
1 VfL Wolfsburg 34 21 6 7 80:41 69 CL
2 Bayern München 34 20 7 7 71:42 67 CL
3 VfB Stuttgart 34 19 7 8 63:43 64 CL Qual.
4 Hertha BSC 34 19 6 9 48:41 63 EL Qual.
5 Hamburger SV 34 19 4 11 49:47 61 EL Qual.
Aika selvät erot joukkueiden välillä jännittävistä viimeisistä kierroksista huolimatta.